17 / 98
16
— Ka mie aššuin, aššuin, — ta tulin ylen šuuren meren luokše. Šillä
oli niin kauhien šuurija ualtoja. Ka mie en pöläštyn, hyppäsin veteh ta uin
meren yli.
— Tiijän mie šen meren, muhahti ämmö. — Poro jätti koipeh jälen ta
šiihi vettä tuli.
— Šiitä mie hyppäsin ylen korkien vuaran piäličči, kerto hiirenpoikani. —
Šen huipulla kašvajat puut tartuttih pilvilöih.
— Šenki vuaran tiijän, nakrahti ämmö. — Poron jälen takuana on
mätäš, kumpasešša heinyä kašvau.
— Vielä miula vaštah tuli kakši kontieta, šano hiirenpoikani. — Valkie
ta mušta. Ne niin torattih, jotta luut kračaistih. A mie hyppäsin niijen kešen
ta heittelin kontiet eri puolih.
— Valkie liipukkaini ta kovakuorijaini ollah šiun kontiet! nakro ämmö.
Šiitä ämmö kotvasen mietti ta lisäi:
— Ka šemmosella pienellä hiirenpoikasella poron koiven jälkiki näyttäy
mereltä, mätäš — vuaralta ta i liipukkaini kovakuorijaisen kera — konteilta.
Kun kerran šie et niitä pöläštyn, niin ihan tosieh olet kaikista voimakkahin,
vikkelin ta rohkein koko tunturissa!
Kiänti:
Maikki Spicina
1. Kunne läksi hiirenpoikani?
2. Mitä hiirenpoikani näki tunturissa?
3. Mitein šano ämmö, oliko Hiirenpoikani voimakkahin, vikkelin, rohkein?