90 / 106
89
A vihm valub i ei lopte...
Babukas siriči hüppib Paskač i voikab:
— Kastuiba minun höunhuded, surduiba minun suugaižed!
Pästkat mindai babukan alle kuivamaha, lebaidamha, varastamha,
konz vihm lopiše!
— Sid’ ei ole sijad.
— Sirtkatoiš, olgat hüväd!
— Hüvä.
Sirdihe — täudui Paskačule-ki sijad.
A sid’ Jäniš pallištole hüppähti, nägišti babukaižen.
— Peitkat mindai, — kidastab, — päzutagat surmaspäi!
Minun jäl’ghe Reboi jokseb!
— Žal’ om Jänišad, — sanub Murahaine. — Sirtkamoiš völ
vähäižen.
Vaiše peitiba hö Jänišan — Reboi jokseb.
— Et-ik nähnugoi Jänisad? — küzub.
— Em nähnugoi.
Tuli Reboi lähemba, vedouzi nenal:
— Ei-ik hän peitnus om?
— Kus hän voi sid’ peittas? Ei ole sid’ sijad.
Maihahti Reboi händal i mäni täspäi.
Sid’ vihm lopihe — päiväine ozutihe. Mäniba kaik babukaižen
alpäi — ihastuba. Murahaine vähäižen meleti i sanub:
— Kut se om naku? Edel minai ühtele babukan al oli
ahtahk, a nügüd’ kaikile sajad täudui!