89 / 106
88
— A sinä, Mašaine, mahtad-ik jo lugeda? Jose sinä mahtad
jo kirjutada?
Neičukaine eskai ruskni, ani kuti tabatud tehtes hondod
radod.
— Ei, en mahta kirjutada. Minä pirdan.
Opendai tuli rindale neičukaižennoks.
— Pirdad? A ozuta-ške, mitte kuva om pirtud sinai... Ka
ken nece täs om?
— Nece... sinä oled, Marina Borisovna.., — neičukaine ei
voika jo vähäižeta.
— Jose olen minä? Ka koskun vähäižel. Nacein, sinä tahtoid
olda pirdajan. Hüvä om taht. Vaiše pirdandan täht linneba
toižed urokad. Konz om kel’urok, ka tarbiž opeta kirjamid, kerata
niišpäi sanoid, jäl’ges tehta sanundoid.
— Hüvä, lapsed, lopim tämbeks. Homen opendaškam kirjamid,
algat möhästugoi tulda školha.
Nikolai Abramov
Murahaine
Kerdan putui murahaine surhe vihmaha. Kuna peittas?
Nägišti Murahaine pallištol penen babukaižen, joksi sinna i
peitihe sen alle. Ištub babukaižen al — varastab, konz vihm
lopiše.
A vihm kovemba i kovemba...
Lendab babukaižennoks märg Lipikaine:
— Murahaine, murahaine, pästa mindai babukan alle! Kastuin
minä, en voi leta, habi pidämoi il’mas!
— Kuna-k minä sindai pästan? — sanub Murahaine. —
Minei-ki om vähä sijad.
— Nimidä! Ahthas, no ei abidas.
Pästi Murahaine lipikaižen babukaižen alle.
A vihm tegese kovembaks i kovembaks...
Jokseb siriči Hirüt:
— Pästkat mindai babukaižen alle! Vezi minulpäi ojan jokseb.
— Kuna-k mö sindai pästam? Sid’ ei ole sijad-ki.
— Seiškatoiš kinktemba!
Seižutihe — pästiba Hirüden babukaižen alle.