10 / 94
9
— Niken ei abidind.
Vedehižehut ladi käregata Boriskan päle, no hän muga laskvas sanui
hänen nimen, miše hän tahtoi kulištada sidä völ kerdan.
— Vedehižehut, minai nügüd
ʼ
oma pästused. Minä tuleškanden
sinunnoks.
Boriska tuleli, a Vedehižehut varasti händast. Muga hö sebrastihe. Mäni
sügüz’, tuli tal’v. Vilukul oli sur’ pakaine, i jogi jädui.
Kerdan, konz Boriska tuli sebranikannoks, homaiči, miše üks’ ikun,
kudamb oli joges, se-ki jädui. Ühtes tahos jä oli sel’ged, i hän homaiči jäs läbi
Vedehižehuden. Hän tahtoi mureta jäd, vaiše se oli lujas kova.
Boriska tuleli sohudennoks i starinoiči Vedehižudele tal’ven polhe läbi jäs.
Kerdan hänenke taričihe reboihut da mägr, i hö zavodiba kävelta sohudennoks
ühtes.
Tuli keväz’, kaik suli, i konz školsebranikad tuliba sohudennoks, hö nägi
štiba, miše jäd jo ei ole, a Vedehižehut kohendab sildan joges päliči.
— Minä tahtoin tehta teile lahjaks uden sildaižen, da en ehtind.
— Spasib sinei, Vedehižehut. Ühtes mö pigai sidä kohendam.
— Teile spasib. Ku ed sinä, Boriska, minä muga ištuižin-ki üksnäin.
— Boriska hüvin tegi, hän openzi, kut tarbiž sebrastada, — sanui mägr.
— Meiden sebrastuz andab kaikile vaiše hüvüt. Ende minä en uskond,
miše sebrastuz tob ihastust, — reboihut joksendeli ümbri sebranikoiš, a hö
kundliba händast da kohenziba sildašt.
Vepsäks kändi
Marina Ginijatullina
2.
Tege 6 küzundad tekstan mödhe.