12 / 106
11
— Ala kidasta, niken meid ei kulišta. Anda muštta, midä
sanui Mit’a ojaižen polhe, — sanui Vera.
— Muga mö kolem-ki mecha. Mikš mö kelastim baboile? Ku
hän tedaiži, kus mö olem, hän tuliži meid ecmäha. Enamb minä
en kelastaškande nikonz! — voiktes kidasti Ol’a.
Mit’a sanui: ”Ku segoit, löutkat ojaine. Sid’ mängat joksmusen
pidust’, se tob teid kodinnoks”.
— Ol’a, tüništu, ika minä en kulišta, kut čilaidab ojaine.
Mecan hillüdes kului linduiden pajoid da ojaižen heläidust.
Neičukaižed joksiba ojaižennoks. Kaksjaižed astuiba randadme.
Ojaine toi heid mäthaižele, kus hö vastsihe Mit’anke.
— Nacein, löuzit äjan babukoid. Pätin teid vastata da abutada
kantta puzuižid, — sanui Mit’a.
— Oh, a kus meiden puzuižed oma? Mö niid kadotim, —
hihitaškanziba neičukaižed.
— Hüvä, miše iče löuzitoiš. Baboi teid jo ecib.
— Mit’a, sinä prosti mindai, minä abidin sindai meletamata, —
sanui Ol’a.
— Minä en käraida, mängat. Školas teil linneb kaikid
melentartuižemb temkirjutez ”Kut mö vedim kezad”, — sanui
Mita i muhahti.
Ehtal hö pätiba joda čajud sadus. Neičukaižed čududelihe,
konz läksiba pordhile. Pordhil hö nägištiba kaks’ puzušt vauktoid
babukoid.
Natalja Silakova