79 / 94
78
Päiväine abittui da läksi adivoihe pal’hil käzil. Kudmaine tegi magukast
sömäd, hö söiba, joiba, pagižiba. Päiväine kerazihe lähtta kodihe, Kudmaine
nägišti, miše se ei tond hänele lahjad, da hubdui.
Päiväine houmaiči sen da sanui:
— Ala käregande. Minä hätken meletin, midä lahjoita sinei, pätin, miše
pil’višpäi ombeltud sädo linneb kaikid parahim lahj. Vaiše omblii ei void tehta
necidä radod. Hän sanui, miše om jüged ombelta sinei sädo. Sinä vajehtatoi
kaikuččel päiväl, konz sangištud, konz laihtud. Muga tulin-ki lahjata. Sinä
void tämbeižes päiväspäi kerata minun sädegid da ombelta niišpäi ičeleiž
sädon.
Päiväine sanui nene sanad da läksi kodihe. A Kudmaine tegihe opal.
Sišpäi päiväspäi hän enamba ei sebrastade Päiväiženke, a konz nägeb, astub
edemba sišpäi.
Vepsäks kändi
Marina Ginijatullina
1. Midä sai lahjaks Päiväine Kudmaiželpäi?
2. Midä sai lahjaks Kudmaine Päiväiželpäi?
3. Mikš Kudmaine ei sebrastade Päiväiženke?