Meidän julkaisumme
Puheenvuoro annetaan Jugran kotiseuduntutkijoille
Andrej Semenovitš Tarhanov. Runoilija Jumalan armosta
Takaisin edelliselle sivulle
| Andrej Tarhanov on joskus kirjoittanut: ”Olen kristillinen Ja pakanallinen. Ja omaperäisestä kohtalostani On kaksi uskoa sielussani. Niin onkin”. Andrej Tarhanov on syntynyt 13. lokakuuta 1936 Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan Kondinskin piirin Amanjan kylässä, Uralin takaisen taiga-alueen asukkaiden keskuuteen. Hänen isänsä oli metsästäjä ja äitinsä oli talonpoikaisnainen. He tekivät parhaansa, jotta poikansa saisi koulutuksen. Vuonna 1956 20-vuotias Andrej Tarhanov valmistui Hanti-Mansijskin pedagogisesta opistosta, sen jälkeen hän toimi opettajana Berezovskin piirin Jumasin seitsenvuotisessa koulussa ja alkoi kirjoittaa runoja. | Liliana Babakanova Jugran valtionkirjaston Kotiseutukirjallisuuden ja bibliografian osaston pääkirjastonhoitaja |
| Vuonna 1956 Stalinskaja tribuna (Stalinin puhujankoroke) –lehdessä julkaistiin hänen ensimmäinen runonsa. Kun Andrej Semenovitš opiskeli Leningradin pedagogisessa yliopistossa, hänen runonsa julkaistiin albumeissa ja runokokoelmissa: Molodoj Leningrad (Nuori Leningrad), Na severe dalnem (Kaukana pohjolassa) ja Sibirskije prostory (Siperian lakeudet). Hän lähti pois yliopistosta ja teki työtä Kondinskin piirin lehdessä, ja sitten 1960-luvun puoleenväliin saakka Leninskaja pravda (Leninin totuus) -lehden piiriosastossa. Silloin runoilija matkusteli paljon ja paitsi runot hän sepitti satuja, kertomuksia ja elokuvakäsikirjoituksia mansien tarinoiden ja kansantarujen pohjalta. Vuodelta 1961 Andrej Semenovitš asuu pysyvästi Hanti-Mansijskissa, joka on hänen rakkautensa, runoutensa ja tuotantonsa kaupunki. Samana vuonna hänet otettiin Neuvostoliiton Journalistiliittoon. Vuosina 1965-1967 hän opiskeli Neuvostoliiton Elokuvaajaliiton Käsikirjoittajien ja elokuvaohjaajien kursseilla. Myöhemmin, vuonna 1987 hän valmistui myös Neuvostoliiton Kirjailijaliiton Kirjallisuuskursseilta. |
Vuonna 1967 Hanti-Mansijskin kaupungissa pidettiin ensimmäinen piirin nuorten runoilijoiden ja kirjailijoiden kokous, jossa Andrej Tarhanov johti runousseminaaria. Sitten sitä seminaaria pidettiin kaikissa nuorten kirjoittajien piirikokouksissa. 1970-luvun alusta Andrej Tarhanov toimii Leninskaja pravda -lehden yhteydessä olevan Jugra- kirjallisuusseuran puheenjohtajana. Tähän lehteen 1980-luvun loppuun hän kirjoitti säännöllisesti artikkeleita julkaisemattomista runoista, jotka lähetettiin kirjallisuusseuraan. Vuonna 1963 Tjumenin kustantamosta ilmestyi hänen ensimmäinen runokokoelmansa Pervaja zavjaz (Ensimmäinen sikiäin). Nyt hän on kirjoittanut jo 17 runokokoelmaa, jotka julkaistiin Moskovassa, Ekaterinburgissa,Tjumenissa, Hanti-Mansijskissa ja käännettiin bulgarian, unkarin, suomen ja muille kielille. Vuonna 1980 Andrej Tarhanov otettiin Venäjän Kirjailijaliittoon. Runoilija on epäilemättä saanut lahjakkuutensa Jumalan armosta.  Tässä on mitä runoilija itse ajattelee tuotantonsa luonteesta. Kaikki on alkanut jo hänen varhaislapsuudessaan. Mansit pitävät lehtikuusta pyhänä puuna. Sellainen puu oli myös pienen Andrejin elämässä. Sukupolvesta toiseen lapsia opetettiin suhtautumaan huomaavaisesti lehtikuuseen. Sitä ei saanut lähestyä, siksi monet sivuuttavat sen katsensa maahan luotuna. Puun iskemisestä, sille kivun tuottamisesta ei koskaan voinut olla puhettakaan. Tuleva runoilijakin tiesi siitä, muttei hän malttanut vastustamaan halua koskettaa pyhää puuta. Lopuksi se taas tapahtui: hän lähestyi lehtikuusta, silitti sen runkoa, tunsi lämpöä ja heti pelästyneenä veti kätensä pois. Hän alkoi odottaa rangaistusta. Mitään ei taas tapahtunut. Silloin Andrej katsoi ylös, näki puun valtavuuden ja kauneuden ja alkoi palaa halusta ymmärtää, mitä se puu puhuu, yrittää kuulla sen äänen. Andrej Semenovitš on varma: ”Silloin minä tunsin, että minussa heräsi runoilija”. Tarhanovin runoudessa on sisämaailmansa rikkautta, hän on ihanteellistanut monia tunne-elämään liittyviä ilmiöitä: sekä riemua ja korkealentoisuutta että yksinäisyyttä ja filosofista mietiskelyä uskonnosta, kosmoksesta, ystävyydestä, rakkaudesta... Monet ovat sitä mieltä, että kirjoittajan elämäkerta on hänen tuotannossaan. Voi olla, että Andrej Tarhanovin elämäkerrässä on niukasti tapahtumia, mutta on runsaasti runoutta, proosaa ja sanomalehtikirjallisuutta. Huomaavainen ja kiinnostunut lukija löytää varmaankin kirjoittajan kirjallisesta perinnöstä vastauksen moniin kysymyksiin, seuraa muutoksia runoilijan maailmankatsomuksessa, todellisuuskäsityksessä ja suhteessa eriläisiin tapahtumiin. Tässä on sopivaa muunnella A. Herzenin sanoja ja mainita, että kirjoittajan yksityiselämän ihana illustraatio on hänen tuotantonsa. Vuosina 1990-1997 Tarhanov johti alueiden välistä Ugro-Jamalin kirjailijaseuraa, oli Venäjän Kirjailijaliiton sihteerinä ja Kansainvälisen suomalais-ugrilaisen kirjailijaseuran johtokunnan jäsenenä. Vuonna 1996 Andrej Semenovitš Tarhanov palkittiin Kansojen ystävyyden kunniamerkillä ja mitalilla. Hän on saanut Pohjolan kansojen kulttuurien kehittämisestä -nimisen palkinnon ja Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan Kuvernöörin kirjallisuuspalkinnon Snežnaja simfonia (Lumisinfonia) –kirjastaan. Hän on saanut Hanti-Mansijskin kunnia-asukas -arvonimen. Andrej Semenovitš Tarhanov ei ole ainoastaan mansilaisen vaan myös maanlajuisen kulttuurin ilmiö. ”Runoudessaan on kaikki ihmisten kulttuurin rikkaudet” (K. Jakovlev).
Takaisin edelliselle sivulle
|
