Meidän julkaisumme

Puheenvuoro annetaan Jugran kotiseuduntutkijoille

• Andrej Semenovitš Tarhanov. Runoilija Jumalan armosta
• Suomalais-ugrilainen maailma: vähän historiaa ja maantiedettä
• Galina Fetisova, Jugran valtionkirjaston Kotiseudun kirjallisuuden ja bibliografian osaston pääkirjanhoitaja
• Tatjana Purtova, Jugran valtionkirjaston Kotiseudun kirjallisuuden ja bibliografian osaston johtaja

Galina Fetisova, Jugran valtionkirjaston Kotiseudun kirjallisuuden ja bibliografian osaston pääkirjanhoitaja

Takaisin edelliselle sivulle

Hrisanf Loparev on kirjanhoitaja.

Galina Fetisova

Vuonna 2007 valmistuessaan Loparevin päiviin minä tein töitä Venäjän kansalliskirjaston kokoelmissa (Pietarissa). Minä valitsin asiapaperit Pietarin arkistosta, koska Hrisanf Loparev jäi pääkaupungissa yliopiston jälkeen. Ensin hän työskenteli Kansansivistyksen ministeriössä, sitten Valtiollisen valvonnan virastossa erityisten asioiden virkamiehenä, sitten Keisarillisessa julkisessa kirjastossa.

Katsoen H. Loparevin henkilötietoja minä huomasin sellaisen lainalaisuuden. Kaikki virastot, seurat ja toimikunnat, joissa Hrisanf teki töitä, kävivät kirjeenvaihtoa toisten kanssa: se voi koskea työtä, uralla etenemista, palkintoa tai työmatkaa.

Esimerkiksi 1. marraskuuta 1895 Hrisanf pyrki työhön, ja Keisarillisen kirjaston johtaja pyysi Valtiollisen valvonnan virastoa myöntämään Loparevin siirtoa uuteen viraan. Valtiollisen valvonnan virkamiehen vastaus oli seuraava:

”..ei ole mitään estettä Valtiollisen valvonnan toimikunnan erityisiä asioita pitävän virkamiehen ja kollegioasessorin Loparivin siirtoa vastaan Keisarilliseen julkiseen kirjastoon”.

Vastauksena kirjaston johtaja antoi valtiollisen valvonnan virkamiehelle tiedon, että Hrisanf Loparev otettiin työhön nuorempana kirjanhoitajan avustajana vuoden 1896 tammikuusta alussa kirjapainon alan osastossa, ja sitten teologian osastoon käskyllä в„– 31.

Vuonna 1901 kirjanhoitajan avustaja H. Loparev teologian osastossa pani kuntoon ja kuvasi 1216 vanhaa kirjaa. Vuonna 1904 hänet siirrettiin kirjaston käsikirjoituksien osastoon, jota hän johti 12 vuotta.

H. Loparevin henkilötiedosta voidaan nähdä, että tehdessään töitä kirjastossa hän piti yhteyttä erilaisten seurojen ja toimikuntojen kanssa sekä teki työmatkoja tieteellisia tarpeita varten.

Näin, vuoden 1902 toukokuussa Keisarillisen tiedeakatemian venäjän kielen ja kirjallisuuden laitos pyysi lähettämään yleisen historian maisterin ja kirjanhoitajan avustajan H. Loparevin työmatkaan ulkomaille. Retken tavoitteena oli tutkia Genovan, Firenzen ja Rooman kaupungin kirjastoissa kreikkalaisia ja slaavilaisia luetteloja, joissa on pyhien elämäkerrat.

29. tammikuuta 1907 Keisarillinen arkeologinen toimikunta otti nuoremman avustajan ja hovineuvoksen Loparevin jäseniksi. Helmikuussa tämä toimikunta pyysi Lopareville kollegioasessorin viran, koska ”hän oli työskentellyt jo pitkää aikaa ja voinut saada uuden tittelin”. Tämän vuoden maaliskuussa Hrisanf sai uuden virkanimikkeen. Vuonna 1911 hähestä tuli todellinen valtioneuvos.

Hrisanf Loparev menestyi urallaan. Henkilötiedon asiapapereista nähdään, että vuonna 1912 kirjanhoitaja Loparev siirrettiin inkunaabelien, Aldan ja Elsevierin kirjapainojen osastoon, mutta hän jatkoi käsikirjoituksien hoitoa. On sanottava, että hän oli tärkeä yhteiskunnallinen vaikuttaja ei ainoastaan Pietarissa. Henkilötietoissa on vuoden 1913 asiapaperi, jonka mukaan Tulan piirikunnan tieteellinen arkistotoimikunta antoi Lopareville kunnioitun jäsenen tittelin ja pysyi osallistumaan toimikunnan toimintaan.

Hänen henkilötietoissa on paljon todistuksia palkinnoista.

Vuonna 1902 muinaisen kirjakielen pitäjien keisarillinen seura ja kirjaston johtaja antoivat tämän seuran jäsenelle herra Lopareville palkinnon ”erinomaisesta, ahkerasta ja höydyllisestä työstä kotimaaisessa kirjavarastossa”. Ja pian hovineuvos Loparev sai kolmannen asteen Pyhän Annan kunnianmerkin.

Vuonna 1910 Keisarillinen arkeologisen toimikunnan käsityksen mukaan pääkirjanhoitaja ja kollegioasessori Loparev sai Pyhän Vladimirin kunniamerkin erinomaisesta ja ahkerasta työstä. Vuonna 1915 hän sai keisarista briljantteilla koristetun sormuksen hyvästä työstä.

Kirjastossa työskentellyt vuodet sekä yhteistyö erilaisissa seuroissa ja toimikunnissa antoivat hähelle suuren kokemuksen – tuloksena oli hänen kirjoittamat työt, muinaisvenäläisen kirjakielen muistomerkkien avaaminen ja julkaiseminen, mukaan luettuna on tunnettu ”Sana venäläisen maan tuhoutumisesta”.

Loparev kokosi ja julkaisi laajoja kotiseudun tutkimusta koskevia aineistoja Tobolskin alueesta. Hänen ensimmäinen julkaistu työ ”Jugran maan valloitus” on omistettu 300-vuotiasjuhlalle päivästä, kun Venäjän vallan alle tuli Samara, entinen ostjakkisen ruhtinaan kaupunki. Hän kirjoitti pienestä kotimaasta kirjan ”Samarovo: Tobolskin piirikunnan kylä: muistelmat ja aineistot menneisyydestä”. Sillä kirjalla oli kaksi painosta: ensimmäinen oli vuonna 1892, toinen – vuonna 1896, nykyään on uusi reprintti.

Hrisanfilla on yli 100 tieteellista työtä, hän julkaisi omia töitä sarjassa ”Muinaisen kirjakielen muistomerkit”, ”Venäjän arkeologisen seuran toimituksia”, ”Ortodoksisen palestinalaisen seuran tiedot” ja muissa.

Yli 20 vuotta työskenteltyä H. Loparev erosi virasta sairauden vuoksi vuonna 1916 (toisten lähteiden mukaan – vuonna 1918).

Elämän lopussa hän meni naimisiin Vera Nikolaevna Erken kanssa, joka oli taiteilija Nikolai Erken tytär. Todistuksina ovat ”Loparevin hakemus kirjaston johtajalle” ja ”lupatodistus avoliittoon”, sekä vuonna 1936 Vera Lopareville annettu kuolleen miehen työtodistus.

Takaisin edelliselle sivulle