Verkkogalleriat
Gdansk-Mielno-Venetsia
Takaisin edelliselle sivulle
| Valokuvanäyttelyn tekija on pietarilainen taitelija Lena Subota. |
Valokuvanäyttelyn tekija on pietarilainen taitelija Lena Subota. 1. lokakuuta 2008 Karjalan tasavallan kansalliskirjastossa Puolan kulttuuripäivien puitteissa järjestettiin Malbork -valokuvanäyttely, jossa me tutustuimme Lenan teoksiin. Valokuvaus on Lenan mieliharrastus. Hän matkustaa pitkin maailmaa kameransa kanssa. Tämä valokuvanäyttely on Lena Subotinan epätavallinen käsitys Euroopasta. Yksi hänen lempikaupungeistaan Euroopassa on Gdansk. Joka vuosi hän käy ulkoilmamaalareiden kokouksessa, joka pidetään Itämeren rannalla sijaitsevassa Mielnossa. Sen lisäksi vuonna 2006 Lena osallistui kansainväliseen Venetsian karnevaalit -kulttuuriprojektiin, jonka puitteissa avasi oman näyttelynsä (maalauksia, grafiikkateoksia ja pukuja). Tähän tapahtumaan otti osaa myös Viron Kuninkaankirahvi -teatteri, jonka näyttelijät näyttelivät Lenan valmistamissa puvuissa. Tällä sivulla on esillä näyttelyn verkkoversio valokuvaajan luvalla.
Takaisin edelliselle sivulle
|