Tärkein seikka, joka yhdistää suomalais-ugrilaiset kansat on se, että niiden kielensä kuuluvat samaan kielikuntaan. Kielten samankaltaisuus ilmenee kielten rakenteessa ja lauseopillisissa konstruktioissa. Tiedemiesten mielestä kielten sukulaisuus vaikuttaa kansojen ajattelutapaan ja maailmankatsomukseen. Suurimmalle osalle suomalais-ugrilaisia kansoja on ominaista, esimerkiksi, aggressiivisuuden puute naapureitaan ja luontoa kohtaan. Historioitsijat olettavat, että suomalais-ugrilaisten kansojen kova pyrkimys säilyttää omaperäisyyttään on usein johtanut siihen, että he ovat jättäneet asumapaikkojaan eivätkä käyneet sotia muita kansoja vastaan.
Huolimatta siitä pyrkimyksestä, nykyhetkellä monien suomalais-ugrilaisten kielten tila on huolestuttava.
Niin, unkarin, suomen ja viron kielten tilaa voidaan pitää suotuisana, koska niillä on miljoonia puhujia ja virallinen asema valtioissaan. Näillä kielillä on rikkaat kirjallisuudet ja kirjalliset perinteet ja rikassisältöinen informaatioavaruus Internetissä. Valitettavasti, erotuksena näistä kielistä, monet muut suomalais-ugrilaiset kielet voivat kohta kadota, ja eräät ovat jo kadonneet. Vuonna 2009 UNESCO julkaisi Atlaksen uhanalaisista kielistä, jonka mukaan maailmassa puhutuissa noin 6000 kielestä 2500 on uhanalaisia. Sen lisäksi 97% maailman väestöstä puhuu äidinkielenään vain 4 prosenttia kielistä. Atlas on ainutlaatuinen, se sisältää lyhyitä yleistietoja kielistä ja viimeisimpiä tietoja kielten tilasta, koska Atlasta päivitetään säännöllisesti.
Atlaksessa on viisi luokkaa, jotka heijästävät kielten elinkykyisyyttä, ja joka kieli kuuluu yhteen luokkaan. Niin, kielet voivat olla seuraavissa tiloissa: uhanalainen (vulnerable), vaarassa (definitely endangered), vakavassa vaarassa (severely endangered), kriittisessä vaarassa (crititcally endangered) ja sukupuuttoon kuollut (extinct). Uhanalainen tila tarkoittaa, että suurin osa lapsista puhuu kieltä, mutta sen käyttöala on rajoitettu, esimerkiksi, sitä käytetään vain kotona. Vaarassa olevaa kieltä ei käytetä kotona äidinkielenä. Vakava vaara tarkoittaa, että sitä kieltä puhuvat vanhemman sukupolven edustajat, eli isoäidit ja isoisät. Nykyisten lasten vanhemmat ymmärtävät vielä kieltä, mutteivät puhu sitä lastensa eivätkä toistensa kanssa. Kieli kuuluu kriittinen vaara –nimiseen luokkaan, kun sen nuorimpina puhujina pidetään vanhemman sukupolven edustajia, he taas harvoin käyttävät kieltä päivittäisissä keskusteluissaan. Kieltä pidetään sukupuuttoon kuolleena, kun sen puhujia ei enää ole. Atlakseen kuuluu tietoja vain niistä kielistä, jotka ovat kadonneet vuoden 1950 jälkeen.
Laskiessaan kielten edustajien määrää UNESCO käyttää toisia laskentamenetelmiä kuin Venäjän ja suomalais-ugrilaisten maiden toimistot. Esimerkiksi, UNESCOn Atlas sisältää neljä mansin kieltä, kun taas vuoden 2002 väestönlaskenta pitää niitä yhtenä kielenä. Sekä Atlaksessa että väestönlaskennassa mainitaan sama määrä – 2746 puhujaa, mikä todistaa, että Venäjällä otettiin lukuun vain pohjoismansia puhuvia ihmisiä.
Pitää mainita, että mikään Venäjän Federaation suomalais-ugrilainen kieli ei kuulu uhanalaisten kielten ryhmään, joka on suhteellisen suotuisa Atlaksen luokituksen mukaan.
Sukupuuttoon kuolleiden kielten joukossa on akkalansaame (sammui vuonna 2003), länsimansi, etelämansi ja etelähanti.
Pysyvämmässä tilassa ovat varsinaiskarjala, livvi ja tverinkarjala sekä mokša, erzä, komi ja komipermjakki, udmurtti, mari, itä- ja pohjoishanti. Niille on annettu vaara –niminen kategoria. Tämän ryhmän kielten edustajien määrä vaihtelee 10000 ihmisestä (tverinkarjalaisia) 400000 ihmiseen (mokšalaisia). Huolimatta siitä, että monilla tähän ryhmään kuuluvilla kielillä on Venäjän Federaation alueiden kansallisten kielten asema, niiden tila pysyy epävakaana. Luultavasti, UNESCO ajattelee, että nykyisessä etnisessä ja kulttuurisessa tilanteessa näitä kieliä äidinkielenään puhuvien määrä ei pysty kasvamaan.
”Vakava” ja ”kriittinen vaara” –merkeillä on merkitty huomattava määrä suomalais-ugrilaisia kieliä, esimerkiksi, vepsä, vatja, inkeroinen, itä- ja pohjoismansi, nenetsi, enetsi, nganasani, selkuppi ja monet saamelaiskielet.
Vakavassa vaarassa olevien kielten säilyttämiseksi ja kehittämiseksi ryhdytään erilaisiin toimenpiteisiin. Esimerkiksi, Venäjän vähälukuisin kansa on nimenomaan suomalais-ugrilainen kansa vatjalaiset. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan tämän kansan väkiluku on 73 ihmistä. UNESCOn Atlaksen mukaan vatjalaisten lukumäärä on laskenut 20 ihmiseen. Vatjan kielen ja vatjalaisten säilyttämiseksi on päätetty avata etnokulttuurinen puisto ja ryhtyä opettamaan koululaisille vatjan kieltä Leningradin piirin kahdessa kylässä, jotka ovat vatjalaisten asuintaajamat. Sen lisäksi, kielitieteilijät ovat laatineet vatjan kielen oppikirjan ja julkaisseet ensimmäisen vatjankielisen kirjan Vatjalaiset sadut. Sen ansiosta on ilmestynyt vatjalainen kirjallisuus ja vatjan kirjakieli.
Mikä koskee muita valtioita, joissa asuu suomalais-ugrilaisia kansoja, niin Suomessa on kolme uhanalaista kieltä, joista kaikki ovat saamelaiskieliä (koltansaame, pohjoissaame ja inarinsaame). Unkarissa ei ole yhtään uhanalaista suomalais-ugrilaista kieltä, Virossa on vain yksi sellainen kieli – vaarassa oleva seton kieli. Romaniassa asuvien csangó-unkarilaisten kieli on vakavassa vaarassa. Sitä kieltä puhuu noin 25000 ihmistä. Latvian vähälukuisesta kansasta liiviläisistä sekä Norjan kveeneistä ei mainita Atlaksessa.
Mitkä ovat kielten sammumisen pääsyyt? UNESCOn mukaan kielten sammumisen tärkein syy on se, että kieliin vaikuttaa ulkopuolisia voimia (sotia, talous, uskonnot, kulttuuri ja koulutus) sekä sisäpuolisia voimia, esimerkiksi, yhteisön kielteinen suhde äidinkieleensä. Migraation ja kaupungistumisen taso kasvaa jatkuvasti, mikä aiheuttaa oman kansan kulttuuriperinteiden ja äidinkielen menettämistä, koska ihmisten on pakko puhua hallitsevaa kieltä.
